
Sain aivan loistavan synttärilahjan, oksasilppurin! Tässä on itsetehtyä haketta oman pihan risuista marja-aronia-aidanteen juurella. Siinä on kyllä risu risun päällä, mutta kunhan aroniat saavat lehdet ja pääsevät kasvun vauhtiin, niin erottaa, mikä on haketta ja mikä kasvavaa pensasta. Toivottavasti.
Ja tässä ne ihanat "sini"vuokot kunnolla kukassa 1.5. Saas nähdä onko ne ensi vuonnakin vielä valkoisia vai taantuvatko sinisiksi, mikä ei olisi ollenkaan hassumpaa. No, tuonne jos saa sekaan sitten niitä sinisiä myös, niin siitähän tulee tosi kiva.
Syksyllä istutetut jouluruusut näyttivät 1.5. pirteiltä ja kaiketi kohtuullisen hyvinvoivilta.
Ihan kaikki eivät näin komeita ole, mutta niitähän tuli kaikkiaan reilu kymmenisen kappaletta istutettuakin, niin on niillä muilla varaa sitten kasvaa vähän hitaammin... Melkein kaikki näyttävät lähteneen edes jotenkin alkuun kyllä.
Kuvassa metsäpihan alku. "Ensin oli suo, kuokka ja..." Tähän olisi tarkoitus tulla alppiruusula ym. metsämäisiä kasveja. Huomatkaa myös kohtuullisen kokoinen klapiläjä :-)
Tässä joulun jouluruusu, joka vietti talven varastossa +10 asteessa ja nyt keväällä on intoutunut kasvamaan. Olin jo uskoa, että kukka on menetetty, niin kurjalta se näytti, mutta odotus palkittiin ja saapa nähdä saadaanko kukkiakin vielä tästä yksilöstä. Kiitos mummi joulukukasta! :-)
Huomasin, että vaikka kuinka kuvittelin kuvanneeni pihaa jo viime syksynä joka suunnasta, ei itse asiassa ollut yhtään hyvää kokonaiskuvaa pihasta syksyisen piharakentamisen jälkeen! Tässä siis meidän etupihaa aamuauringossa 5.5.2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti